Erotessamme lasten äiti ei halunnut saada aikaan neuvotteluratkaisua, vaan otti yhteyttä Jyväskylän kaupungin keskustan sosiaaliasemalle, jossa häntä neuvottiin hakemaan väliaikaismääräystä lasten asumisesta. Minuun ei oltu tällöin yhteydessä sosiaaliasemalta, eikä minun näkemyksiäni asiassa otettu siten huomioon.
Käräjätuomari Matti Kuuliala antoi määräyksen lasten asumisesta ja painotti tällöin sitä, että kysessä on väliaikaismääräys ja että asiat tullaan selvittämään myöhemmin ja lopulliset ratkaisut tekemään sen mukaan.
Edelleen samaiselta sosiaaliasemalta tehtiin käräjäoikeuden pyynnöstä selvitys lapsiasiaan. Selvitystä he eivät kuitenkaan tehneet heille annetun stakesin ohjeen mukaan, jonka mukaan ratkaisu tulisi tehdä vanhempien kasvatuskyvyn mukaan. Asumissuositus annettiinkin vastoin ohjeita perustellen, ettei lapselle saisi tulla muutosta ja siksi lasten tulisi asua äitinsä kanssa. Näin perusteltiin, vaikka lasten vanhemmat asuvat yhden kilometrin päässä toisistaan ja isän asunto tuntuu pojasta hänen toiselta kodiltaan. Äitin käyttämiin kasvatusmenetelmiin he eivät puuttuneet, vaikka toin esille, että äiti kurittaa lapsia fyysisesti.
Käräjäoikeus antoi asianajajani pyynnöstä Jyväskylän kaupungin keskustan perheneuvolalle tehtävän selvittää vanhempien käyttämiä kasvatusmenetelmiä. Perheneuvolan työntekijät eivät omien sanojensa mukaan kuitenkaan tutustuneet heille toimitettuun kirjalliseen (äitin omia päiväkirjakirjoituksia) materiaaliin, joista olisi selvinnyt totuus ja totesivatkin lausunnossaan, että tämän työskentelyn perusteella ei voida sanoa, mikä on lasten arjen todellisuus (fyysisten kuritusten suhteen), kun isän ja äidin kertomukset poikeavat niin toisistaan. Ajan hengen mukaan raporttiin kuitenkin kirjattiin pelkästään äidin puheitten perusteella totuutena, että olisin ollut väkivaltainen lasten äidille, vaikka tämä ei edes kuulunut heidän selvitystyöhönsä lainkaan. Äitin valheet uskottiin sellaisenaan. Mitään näyttöä ei siis äidin väitteiden tueksi ollut, eikä sitä vaaditukaan. Minun väitteitäni, joihin löytyy näyttö ei haluttu selvittää. Luotin vielä tällöin siihen, että oikeudessa varmaan sentään faktat katsotaan faktoiksi ja ettei äitimyyttiharha ja status quo ajattelu meidän tapauksessamme mene kaiken muun edelle.
Jäin vuoden mittaiselle vuorotteluvapaalle töistä, jotta voisin olla paljon lasteni kanssa. Toisin kävi, siis lasten kanssa olemisen suhteen. Näen lapsia ainoastaan joka toinen viikonloppu ja silloin tällöin kun äitillä on omia harrastuksia tai menojaan. Nettotuloistani puolet määrättiin äitille maksettavaksi elatusmaksuiksi.
Vastineessani ex:n vaatimuksiin käräjäoikeuteen vaadin samoin ensisijaisesti molempia lapsia luokseni asumaan. Hakemukseni toissijaisena vaatimuksena oli, että poika määrättäisiin minun luokseni asumaan ja tyttö äitinsä luokse siten, että molemmat lapset olisivat yhtä aikaa vuoroajoin vanhempiensa luona. Tämän vaatimuksen käräjäoikeus perusteli pois sillä, että sisarusten välisten tunnesiteiden säilyttäminen on tärkeää lasten identiteetin kehitykselle, vaikka siis sisaruksia ei oltukaan erottamassa toisistaan. Käräjäoikeus poisti lisäksi aiemmin määrätyt viikkotapaamiset ja määräsi tapaamiset ainoastaan joka toiselle viikonlopulle. Käräjäoikeuden mielestä siis latenssi-ikään tulevalle 4-vuotiaalle pojalle on 2-vuotias pikkusisko isää tärkeämpi persoonallisuuden kehityksen kannalta.
Äiti korjasi juuri ennen pääkäsittelyä asianajajansa neuvosta tapaamisia hiukan laajemmiksi kuin mitä aiemmin oli noudattanut. Ei kuitenkaan hänen itsensä hakeman ja oikeuden määräämän väliaikaismääräyksen laajuisiksi. Äiti myönsi omassa kuulemisessaan, että hän oli täysin yksin määritellyt tapaamiset vastoin väliaikaismääräystä. Minä en ollut kieltäytynyt hoitamasta lapsia määräyksen mukaan ja lisäksi ottamasta lapsia luokseeni aina äidin menojen mukaan. Minun ja poikani toivomuksia ei sen sijaan lasten äiti ollut ottanut huomioon lainkaan.
Kun asiasta oli olemassa näyttö, joutuu äiti lisäksi omassa kuulemisessaan myöntämään, että oli syylistynyt useisiin lapsen kurittamisiin, tukistamisiin, luunappeihin ja komeroon sulkemisiin.
Todistajakuulemisia ei päätöksessä huomioitu lainkaan, joissa käsiteltiin muunmuassa meidän kykyä toimia lasten vanhempina.
Kaikesta huolimatta tuomari Matti Kuuliala, joka oli aiemmin itse antanut väliaikaismääräyksen, määräsi käräjäoikeuden pääkäsittelyssä lapset asumaan äidin luokse ja äidille yksinoikeuden päättää terveydenhuollollisista toimenpiteistä, sekä lasten asuinpaikasta, kun hän oli näitä vaatinut.
Käräjäoikeus perusteli päätöstään:
Jutussa on jäänyt epäselväksi, mistä tapaamisten epäsäännöllisyys on johtunut.
Perheneuvolan lausunto ei tue Matti Hankosen väitteitä äidin käyttämistä kasvatusmetoodeista
Tapaamiset ovat saaneet nyt säännöllisen luonteen, joten tapaamisoikeuden toteutumista koskeva kysymys ei muuta käräjäoikeuden johtopäätöstä, että on lasten edun mukaista, että he asuvat äitinsä luona.
Vaasan hovioikeus sai asian käsiteltäväkseen. Tämän jälkeen asianajaja Tero Matsinen ei enää pyynnöstäni hoitanut juttuani, ja Marjo Laine yritti vielä vaikuttaa asioiden kulkuun hovioikeuden suullisessa kuulemisessa.
Hovioikeuden kuulemisessa lasten äiti muun muassa kertoi olevansa kasvatusalan ihminen ja tekevänsä varhaiskasvatuksesta parhaillaan lopputyötä. Asianajaja kysyy äitiltä hänen käyttämistään ruumillisista kuritusmenetelmistä, mihin äiti sanoo oman käytöksensä olevan kuitenkin tavallista, että se on aivan normaalia väsymystä hänellä itsellään, kun tällaista tapahtuu (siis fyysistä kurittamista). Hän kertoi, että laissahan on pykälä että se ei ole sallittua, mutta käytäntöhän on yleensä perheissä. -Tähän puheenjohtaja hovioikeudenneuvos Robert Liljenfeldt keskeytti ja sanoo sanatarkasti: "Uskon, että meillä on täällä pöydän takana sen verran kokemusta pikkulapsista, että ei kaikki mene aivan sääntöjen mukaan, että ei niitä pikkulapsia puhuttelemalla aina saa oikein järjestykseen, että joutuu vähän niinku ,että ei mun mielestä kannata tämmösiin nyt niin kauheesti kiinnittää huomiota. Kysymyksiä saa esittää tietenki, mutta." Mitenkähän on, uskaltaisikohan Liljenfeldt sanoa vielä tänä päivänä saman lauseen, jos lapsia sanan tilalle sijotettaisiin sana "vaimoja"? Korkein oikeus kirjoittaa lapsiin kohdistuvasta pahoinpitelystä ennakkopäätöksessään Kko 2002:1 "Lapseen kohdistuvassa pahoinpitelyssä teon vahingollisuus ja vaarallisuus on suurempi kuin tapauksissa, joissa tekijä ja teon kohde ovat tasavertaisemmat."
Lasten äiti joutui myöntämään edelleen ottaneensa oikeuden omiin käsiin kieltäytymällä järjestelmällisesti puolen vuoden ajan itse hakemastaan väliaikaismääräykseen kirjatuista määrätyistä viikonlopputapaamisista vetoamalla siihen, että lapsella olisi ollut hänen mukaansa liian pitkiä aikoja isän kanssa.
Perheneuvolan psykologi Kirsi Äikäs kertoi todistajakuulemisessaaan että heidän mielestään äiti keskusteli perheneuvolassa käyttämistään kasvatusmenetelmistä avoimesti ja tämä oli siten heidän mielestään lasta suojeleva seikka. Myöhemmin hän kuitenkin joutui vastaamaan asianajajan esittämääni kysymykseen seuraavaa: "Kirsi Jylänki ei ole kertonut meille luunapeista, tai niskavilloihin tarttumisista. Matti Hankonen on ja ne ei ole meidän mielestä yleisellä tasolla ei ole sopivia keinoja kasvatuksessa."
Sekä ko. psykologi, että todistajana kuultu henkilö kertoivatat molemmat olevansa huolissaan äitin jaksamisesta. Todistajakuulemisia ei taaskaan huomioitu päätöksessä lainkaan.
Olisin halunnut lisäksi kertoa loppulausunnossa, mitä Jari Sinkkonen ja ja psykoanalyytikko Lars-Johan Schalinin kirjoittavat isän merkityksestä latenssi-ikäiselle pojalle. Heidän tekstejään olin jo aiemmin hovioikeuteen lähettänyt. Näihin seikkoihin ei minun annettu kuitenkaan vedota. Robert Liljenfeldt keskeytti minut heti kun mainitsin nimen Jari Sinkkonen ja sanoi, että näihin ei mennä nyt täällä lainkaan.
Mitään seikkoja ei tuotu esille, etteikö lapsia olisi voitu määrätä minun luokseni asumaa, tai edes niin, että poika minulle ja tyttö äidille. Ainoa peruste oli status quo, jonka oikeuslaitos oli siis itse aiemmin väliaikaismääräyksellään aiheuttanut. Pahoinpitelyasia kuitattiin sillä, ettei voitu näyttää toteen sitä, että kurittamista olisi tapahtunut jatkuvasti. Vaasan hovioikeuden mukaan toista ihmistä ja tässä tapauksessa erityisesti siis lasta saa siis näköjään kurittaa, kun sitä tekee satunnaisesti. -Mieti status quo. Toissijainen vaatimukseni perusteltiin taas pois ristiriitaisesti, kuten käräjäoikeuskin oli aiemmin tehnyt, vaikka vaatimukseni luettiin salissa ääneen. Ei siis lainkaan ajateltu, tai haluttu ajatella mitä vaatimuksessani sanottiin. Perustelu kirjoitettiin vanhalla rutiiinilla. Vedottiin lasten ikään, vaikka on tutkimuksinkin osoitettu, että miehet selviävät yhtälailla pienten lasten hoidosta. Isä-poika suhteen tärkeyttä ei myöskään lapsen kehityksessä tunnuta ymmärtävän. Hovioikeuden perustelun mukaan ei lapsia tulisi koskaan laittaa kouluunkaan, sillä onhan se iso muutos heidän elämässään. Hovioikeus ei siis lähtenyt käräjäoikeuden määräämää asumisratkaisua muuttamaan. Ainoastaan huoltajuuden rajoitteet poistettiin perusteettomina. Arvata saattaa miten ns. "vapaehtoiset" tapaamiset nyt pääkäsittelyn jälkeen sujuvat.
Nyt kysytään korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Ellei täältä tule muutosta, joudun tekemään valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Sosiaaliasemalla minulle kyllä naurettiin, että lapset ovat tällöin jo isoja, mikä on valitettavasti totta. Tulen tekemään asiastani lähiaikana eduskutakyselyn, sekä kanteluita. Lasten ja isien oikeusturva on näköjään Suomessa edelleen surkea. Ei apartheidia Afrikasta saakka tarvitse lähteä hakemaan. Osa virkamiehistämme ja viranomaisistamme pitävät siitä näköjään huolen. Ei eduskuntamme säätämästä lastensuojelulaista ja allekirjoittamastamme YK:n yleissopimuksesta lasten oikeuksista tarvitse myöskään joidenkin lainvalvojatahojen piitata.
2004 syksyllä poikani sai tahallisen heiton mukista kasvoihin sillä seurauksella, että silmän alus turposi ja muuttui mustaksi. Tekijänä oli oma äiti. Tarvitaanko vielä muuta, ennen kuin herätään?
Mitä jos vastaavan teon tekisi jokin mies naiselle. Mitä siitä seuraisi?
kopiot Käräjäoikeuden ja hovioikeuden perusteluista lasten asumiseen
KÄRÄJÄOIKEUS
LASTEN ASUMINEN:
Kuten 2.9.2002 päivätystä Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen selvityksestä ilmenee, molemmat lapset ovat syntymästään asti olleet pääasiassa kotona äitinsä hoidossa. Ilona Katri Sofia Hankosella on kokemusta ainoastaan äitinsä kanssa asumisesta. Tämän vuoksi on lasten edun mukaista, että he asuvat edelleen äitinsä luona.
Sisarusten välisen tunnesiteen säilyttäminen on tärkeää lasten identiteetille. Tämän vuoksi on heidän etunsa mukasta, että he asuvat yhdessä. Vaikka Aappo Ilari hankonen onkin ollut Ilona katri Sofia Hankosta enemmän isänsä luona, ei olisi Aappo ilari Hankosen edun mukaista erottaa häntä sisarestaan.
Matti Sakari Hankonen on väittänyt, että Kirsi Satu Kaarina Hankosen käyttämät kasvatusmetodit puoltaisivat sitä, että lapset määrättäisiin asumaan isänsä luona. Käräjäjäoikeus Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen selvitys 20.12.2002 ei kuitenkaan tue tätä väitettä.
Käräjäoikeudessa on lisäksi tullut ilmi, että Ilona Katri Sofia Hankosen ja hänen tapaamisensa eivät ole toteutuneet täysimääräisesti siten kuin Jyväskylän käräjäoikeuden 23.5.2002 julistamassa väliaikaismääräyksessä on määrätty. Yli yön kestävät tapaamiset ovat toteutuneet vasta kolme kertaa viimeisen 1 1/2 kuukauden aikana. Kirsi Satu Kaarina Hankonen on selittänyt, että lapsi ei ole vielä tottunut yön yli kestävin tapaamisiin sen vuoksi, että hän ei ollut tavannut isäänsä kesällä. Käräjäoikeus toteaa, että jutussa on jäänyt epäselväksi mistä Ilona Katri Sofia Hankosen ja hänen isänsä tapaamisten epäsäännöllisyys on johtunut. Käräjäoikeus korostaakin molemmille asianosaisille sitä, kuinka tärkeää lapsen kehitykselle on, että han saa tavata sitä vanhempaansa jonka luona lapsi ei asu. Koska tapaamiset ovat nyt saaneet säännöllisen luonteen, tapaamisoikeuden toteutumista koskeva kysymys ei muuta sitä käräjäoikeuden johtopäätöstä, että on lasten edun mukaista, että he asuvat äitinsä luona.
HOVIOIKEUS
LASTEN ASUMINEN:
Jylänki on kertonut, että hän on joskus väsyneenä ottanut Aappoa kiinni hiuksista ja antanut luunappeja. Jylänki on käyttänyt myös "jäähyrangaistusta" viemällä tai komentamalla Aapon vaatehuoneeseen tai yläkertaan. Jylängin ja Matti hankosen mukaan Aappo on hyvin vilkas lapsi. Matti Hankosen mukaan hän pystyy paremmin tarjoamaan Aapolle virikkeitä ja fyysistä toimintaa. Nämä seikat puhuvat sen puolesta, että lapset tulisi määrätä asumaan isänsä luona.
Jylänki on hoitanut lapsia kotona heidän syntymästään lähtien. lapset ovat
uhä hyvin nuoria. Ilona hankonen on asunut koko ikänsä äitinsä luona. Lasten
edun mukaista ei ole erottaa heitä toisistaan. Lasten määrääminen asumaan
isänsä luona merkitsisi hyvin suurta muutosta heidän elämässään. Asiassa ei
ole tullut ilmi, että Jylänki olisi jatkuvasti käyttänyt rangaistuskeinoja.
Pikemminkin kysymyksessä ovat olleet satunnaiset tapahtumat. Näin ollen
hovioikeus päätyy sihen, ettei ole syytä muuttaa käräjäoikeuden päätöstä
asumisen osalta.
TAPAAMIS JA LUONAPITO-OIKEUS
Lasten edun mukaista on tavata isäänsä myös viikolla ainakin sellaisessa
tilanteessa, kun vanhemmat asuvat lähellä toisiaan eivätkä lapset ole vielä
koulussa. vaikka vanhemmat ovat vapaaehtoisesti toteuttaneet
viikkotapaamisia, hovioikeus katsoo, ettei ole syytä antaa tuomioistuimen
määräystä viikkotapaamisista, koska osapuolten olosuhteet voivat muuttua.